Maisansalossa jyrisi Samba!

Sambakarnevaaliviikonloppuna 26.-28.10. Maisansalossa jyrisi Samba. Tilaisuutta oli hartaasti odotettu ja sitä olivat karavaanarit saapuneet seuraamaan sankoin joukoin.

Tilaisuuden lähestyessä ei pieneltä mielipahaltakaan vältytty; vaikka oli ennakkoon sovittu ja tiedotettu että sisäänpääsy edellyttää ehdottomasti rannekkeet, olivat ne muutamilta karavaanareilta unohtuneet iltasella kulkineisiin. Asiat selvisivät, rannekkeet löytyivät ja halukkaat pääsivät seuraamaan upeaa sambaesitystä, joka oli varmasti kaiken vaivan väärti!

Lauantai-iltana kello kahdeksan jyrisivät Sambarummut ensimmäisen kerran. Pauhaavan rummutuksen tahdissa Sambakoulu Roseiran tanssiryhmä pani lavalla parastaan, ja yleisö seurasi haltioituneena koko kaksikymmenminuuttisen ja uskomattoman intensiivisen esityksen ajan. Yhdeksältä pauhasi seuraavan kerran, ja jälleen riitti menoa ja meininkiä kahdenkymmenen minuutin ajan.

Kuvat kertokoot lopun tarinasta (kuvaa klikkaamalla saat hieman isomman version!)