Vuosikymmenten ajan saunominen Männikössä mukavassa seurassa ja ajan kanssa jutellen
on ollut monille meistä mieluisa ja tärkeä asia. Siksi se on meille paljon enemmän kuin vain
saunassa käynti. Saunojen määrä onkin jo 5 kpl ja kaikki ovat hyviä omalla hienolla tavallaan.
Lisäksi on Patosen rantasauna, joka on tilaussauna. On siis moneen eri makuun saunaa
käytettävissä; kuka sitten minkäkinlaisista löylyistä tykkää.
Maaliskuussa 2022 vähän ennen naisten
saunavuoron alkua myrsky päätti puuttua
asiaan ja katkaisi ison männyn latvan. Siinä tuli
sitten vähän kalustovaurioita, mutta onneksi
henkilövahingoilta vältyttiin ja ripeästi porukalla
raivaten naiset pääsivät saunaan vuoron
mukaisesti. Kuvasta näkyy miten kävi.
Sen jälkeen on mietitty useampaan otteeseen, että mitäpä tuolle katkenneelle puulle tehtäisiin.
Tänä keväänä taas pohdittiin asiaa kertaalleen ja siihen rupesi hahmottumaan suunnitelma.
”SAUNAMAAILMA” on se juttu mikä siihen tulee.
Kesän kuluessa suunnitelmaa on viety eteenpäin ja toteutettu muutamassa eri vaiheessa.
Joukko aktiivisia männikköläisiä oli mukana tekemässä.
Huipulla olevat ’VM’ kirjaimet suunnitteli
Uurrettu www.uurrettu.fi/, josta myös tilattiin ’SAUNAMAAILMA’ kirjaimet.
Koko komeuden korkeudeksi tuli 4,7 metriä.
Lopuksi
Ristolta tuli idea kokonaisuudesta ja Heikiltä ajatus nimestä. Ja sitten ISO kiitos Tuomo (ahkerat apukädet), Kauko (sahalla kaivoi männystä muodot esiin), Matti (toi valon mäntyyn) ja kiitos kaikille mukana olleille, jotka antoivat omaa aikaansa ja tekivät hommia tämän projektin aikana.
Saimme aikaiseksi loistavan lopputuloksen!
Yhdessä tekemällä, hyvä me.
Toivottavasti tästä on iloa pitkäksi aikaa meille ja vierailijoillemme.
//Risto
P.S. Toivotamme kaikki vierailijat tervetulleiksi nauttimaan löylyistä, myös sesonkikauden ulkopuolella.
Saunamaailman maamerkki on todennäköisesti vieläkin upeampi talvipakkasella, jos on sopiva kuurakerros peittona tai kun lumi on kuorruttanut sen